Sunday, November 27, 2011

sunnuntai fiilistelyä

Helsinki on harmaa kun mikä ja marraskuun viimeinen viikonloppukin alkaa olla lopuillaan. Lunta ja pakkasia ei näy eikä kuulu, eli Talmaa ja Serenaa ei saada ees tykitettyä. Mutta onhan meillä onneksi Pirkkola !
Viikonloppu on mennyt aika pitkälti laskumeiningeissä, ainakin omalta osaltani. Sen verran toki kun vaan täällä etelässä pystyy. Perjantaina sateessa hinkattiin putkia pari tuntia ja eilen vierähti jäähallin takana neljä tuntia treenaillen kaikkea uutta! Harmi vaan, että Pilvin polvet ei oo ihan vieläkään kunnossa eli Pilvin osalta laskut on jäänyt väliin. Ainakin nyt meillä on ollut mukana kunnon kuvaaja. Eli ei näitäkään hukkaan heitetä!

Tunnin päästä pitäis taas olla laskukamojen kanssa suuntaamassa keskustan tai kurvin kautta Pirkkolan huudeille. Eilen pari uutta trikkiä päälle hänkkään ja tänään toivottavasti jatkuu sama meininki. Nyt kunnon laskutatsit päälle ja viikon päästä vetämään JTS:ään, huisia! Enään sentään ei oo sama lamaannuttava jännitys kahta viikkoa ennen reilijameja, kun expojen Seat Rail Jam'eja ennen oli. Nyt mennään jo vähän luottavaisemmilla fiiliksillä.
 
Mitään uutta matskua ei nyt vielä puske ulos, niin paljon ei olla saatu kasaan ja osa tietty säästellään kunnon editointeja varten. Tänään jatkuu kuvaukset ja toivottavasti myös ens lauantaina Kampin Narinkkatorilta saadaan myös videomatskuu JTS Railjameista. Nyt on myös hankinnassa Gopro tänne Helsinkihuudeille, eli nopeeta matskuu saadaan toivottavasti tulevaisuudessa lisää !

Vois tänään yrittää ottaa myös vähän kuvia noista pirkkolameiningeistä, se on aika letkee mesta.


Keep it going, kyllä se talvi vielä saadaan !

4 comments:

  1. Mitä uusii trikkei oot oppinu? :)

    ReplyDelete
  2. On tullu ihan hullusti uusia reilitemppuja päälle, aiemmin ku oon laskenu vaan pressejä enemmänkin. Mm. bs ja fs 180 ulos on molemmista tullu varmemmat, lisäks tullu opittuu fs lipslide ja bäkki bluntti. Nyt pitäis viel treenata ykköset sisään varmemmiks, kakkosii ulos ja pretzeleitä. :)

    -Jenni

    ReplyDelete
  3. Voitko selittää tarkemmin mikä on lipslide, bluntti ja pretzel? :)

    ReplyDelete
  4. Varmemmin saat ehkä selvyyden jos katot vaik youtubesta lipparit ja bluntit, oon niin huono selittää reilitemppuja! Varsinkin ku vieläkin ite opettelen niitten nimiä. :D Pretzelit on asteita, jotka pyöritetään vastakkaiseen suuntaan kun liike olisi jatkumassa. Eli jos vetää vaikka pressiin perus bäkki boardin (naama menosuuntaan päin), ni luonnollista ois jatkaa feikiks ulos. Mut ku pyöritellään pretzeleitä, niin sillon ne asteet lähteekin just vastakkaiseen suuntaan pyörimään. Hmmm toivottavasti tuli ees jotain selvyyttä asiaan! :>
    -Jenni

    ReplyDelete